Kummitus kartanoita

Yläneen kartanon jalosukuinen aave ja muita haamuja

Yläneen kartanoa hallitsi 1500-luvulla jalosukuinen neiti Filippa Fleming, jonka veli oli itse Klaus Fleming, valtioneuvos, amiraali, kenraali ja ties mitä valtakunnan kermaa, suoraan kuninkaalle tilivelvollinen.
Filippa-neiti oli löytänyt kartanonsa liepeiltä elämänsä miehen, jonka kanssa halusi pikapikaa naimisiin. Niinpä hän kirjoitti veljelleen Kuitian kartanoon ja pyysi tätä järjestämään komeat hääjuhlat, vaan velipä kieltäytyi, vaikka pirskeiden järjestäminen olisi ollut hänen velvollisuutensa, koska isä Fleming ei ollut enää elossa.
Kiellon syynä oli se, että sisaren miesvalinta ei kelvannut – mies ei ollut jalosukuinen, vaan Klasun mielestä moukka.
Tästä Filippa loukkaantui verisesti, sulhasehdokas häipyi pikkuhiljaa takavasemmalle, syntyi katastrofi. Neiti Fleming heittäytyi murehtimaan ja vaeltelemaan kartanonsa salongeissa aaveen tavoin.
Lopulta hän menehtyi murheeseensa (asiasta on monta erilaista versiota). Mutta ennen kuolemaansa hän teki pikku temput: Filippa muutti testamenttinsa. Hän määräsi koko omaisuutensa kuninkaalle, joka tällöin oli Juhana III – Klaus ei saanut äyriäkään.
No, tuskin tämä paljon sitä suremaan ehti, kun 1576–77 piti voittaa nuijasota ja nuijia kapinaan nousseet talonpojat kuoliaiksi – ja itsekin Klaus heitti henkensä vuosikymmenen loppuessa.
Mutta Filippa-neidistä tuli legenda ja aktiivinen kummitus. Hän vaelsi yhä kartanossaan. Olen itsekin tavannut hänet.
1950-luvulla olin Yläneen kartanossa Rantasalojen, silloisen kartanon omistajaperheen vieraana, koska tein lehtijuttua talosta ja sen historiasta.
Kun ehtoo koitti, Rantasalot ilmoittivat majoittavansa minut Filippa-neidin salonkiin, kysyttyään ensin, pelkäsinkö kummituksia. Enhän minä, en toki.
Sitten istuin sängyn laidalla katselemassa verhojen raosta näkyvää kuuta. Kello lähestyi kahtatoista. Puolenyön kellonlyöntien kaikuessa alakerrasta Filippa tuli. Pöydällä ollut kamerani väläytti itsekseen salamavalon, verhot heilahtivat. Sitten oli taas hiljaista. Modernit temput tällä jalosukuisella kummituksella.
Myöhemmin ilmeni, että kameraan oli tallentunut kuva jostakin vaaleasta häivähdyksestä. En nyt tiedä, vieläkö Filippa-neiti pitää perinteitä yllä.
Toiseen rahvaanomaisempaan aaveeseen törmäsin kerran Kainuussa, Ristijärvellä. Siellä hillui muuan entinen piikatyttö tienristeyksessä ison männyn alla keskiyöllä. Kyselin juttua paikalle osuneelta isäntämieheltä keskipäivällä.
Mies vastasi, että ”ka, siinäpä tuo tyttöriepu aena yöseen aikan kännehtii, so kun meni ja hirtti ihtes tuohon petäjään.” Tyttöriepua käytiin kuulemma ennen Kajaanista ja Oulustakin katsomassa.
Ja onhan niitä aaveita, haamuja ja pöröjä tungokseen asti Turun linnassa ja monissa linnoissa, kirkoissa ja kartanoissa, pitäähän perinnettä ylläpitää.
Rihtniemessäkin Martin valkea nainen tanssii tien toisella puolen kaikkina kuutamoöinä, menkää vaikka itse katsomaan.
Tässä on puhuttu vain naispuolisista kummituksista. Mieskummituksia on toki kosolti, ja he käyttävät esiintymisareenoinaan mielellään kirkkoja ynnä muita julkisia tiloja. Kuten nyt esimerkiksi se rakennusmestari, jonka johdolla Laitilan Mikaelin kirkko piti rakentaa täsmälleen Mynämäen kirkon kopioksi.
Hänellä oli kirkon mitat valmiina mittanarussaan, jonka hän kuitenkin hellänä hetkenä tuli antaneeksi eräälle rohkealle karjapiialle härjän korvanaruksi.
Sitten ryhdyttiin kirkon rakennushommiin, ja kirkosta tulikin väärän kokoinen. Rakennusmestari joutui mestattavaksi. Nyt hän kuljeskelee yön pimeinä hetkinä pää kainalossa pitkin Mikaelin kirkon käytäviä.
Silti tästä kirkosta tuli erittäin kaunis ja edustava, vaikka se onkin aivan erilainen kuin naapuriseurakunnan Herran huone. Rakennusmestari olisi ansainnut kunnian kelpo rakentajana. Mutta niin se on, että sie transit glorka mundi.

Vuojoen kartanossa kummittelee

Rauman lähellä,Eurajoella on Vuojoen kartano, jossa kerrotaan kummittelevan.

Seurustelin joskus paikkakuntalaisen kanssa, joka kertoi mulle juttuja tästä. Käytiin siellä pari kertaa, mä en kuitenkaan koskaan suostunut tutkimaan paikkoja auton ulkopuolelta käsin. Jollain tasolla kun uskon kummitus juttuja..
Juttu Satakunnankansassa.
Kartanon vieressä, kauniissa maalaismaisemissa on todella karun näköinen kivinen (?) rakennus, joka oli muistaakseni ikkunaton tai ikkunoita oli vähän ja tosi pieniä.
Tässä rakennuksessa on aikoinaan säilytetty muulta kansalta piilossa mielisairaat ja muut "vaivaiset". (Sota aikana?)
Kerrotaan että siellä on tapahtunut kummia sittemmin, mm. porukkaa on yrittänyt mennä kuvaamaan paikkaa, mutta vasta täynnä olleiden kameroiden akut on tiltanneet paikan päällä.
Exäni lähti joskus kavereineen sinne myös, ideana vaan mennä hakemaan hiukan jännitystä perjantai iltaan. Auto jätettiin metsän reunaan (on sellanen kuusipuista muodostuva kuja) ja joku ovi auki, jotta sisävalo palais autossa vielä niiden palatessa.
Ne käveli jonki aikaa ja joku katsoi taaksen ja huomas autosta sisävalon sammuneen, palasivat autolle ja kokeilivat sulkea oven ja avata sen uudestaan, valo syttyi eikä siinä ollut mitään vikaa.
Jollain oli ollut kännykkä matkassa ja se oli sammunut itestään samalla reissulla.
Outoja sattumia?

Kartanossa on kuulemma kuollut aviopari yllättäin sydänkohtaukseen hääyön aikana. Siellä kerrotaan kuolleen myös muita nuoria ja perusterveitä henkilöitä sydämen pysähdykseen.
Ja Vuojoen kartanon vanhoilla kotisivuilla (silloin kun Kartanoa ei oltu vielä uudistettu nykyiseen käyttöönsä) oli historia osiossa kerrottu, että vuosina XXXX-XXXX Kartanon tilat ovat olleet "epämääräisessä laitoskäytössä".
Googlettelin niihin aikoihin tietoa tosta kartanosta, koska toi kummittelu osuus kiinnosti mua kauheesti. Sit siellä alkoikin toi remontti, joka nyttemmin on jo valmis.
Uskoisin kuitenkin että tuo mielisairaiden säilytyspaikkana toiminut rakennus on säästetty, koska kuntalaiset ei ollu halunnu purkaa sitä tähänkään mennessä.
Ehkä käyn joskus katsomassa, jos liikun suunnilla. Se näkyy kyllä kartanon ohi menevälle tielle.

Kaikki voi kuvitella miten sillon aikoinaan on haluttu piilottaa kehityshäiriöiset, mielisairaat ja sodassa seonneet, kerrotaan, että niitä on sidottu sänkyyn jne.
Pelkästään kehitysvammaisia on aikoinaan hävetty niin paljon, että naapureille on valehdeltu keskenmeno ja lapsi piilotettu vintille tai komeroon.
Opiskelin alaa 90-luvulla ja harjottelu paikassani oli eräs kehitysvammainen nainen, joka oli syntynyt 40-luvulla muistaakseni. Nainen ei puhunut tai kommunikoinut muutenkaan, kulki kumarassa ja silmät liikkui sivulta toiselle, kuin se ois tarkkaillut vauhkona koko ajan ympäristöään.
Mulle kerrottin hänen asuneen lapsuutensa ja nuoruutensa kotitalon vintillä "häkissä" ja yöllä vanhemmat päästi metsään tarpeille ja ruoka heitettiin sinne häkkiin, samoin kuin vesi. Naapurit ja sukulaiset ei tienneet edes lapsen olemassa olosta.
Todella sairasta.
Tänä päivänä elää vielä ihmisiä, joita on hävetty noin ja kohdeltu sen vuoks huonosti.
Tää meni hiukan OT:ksi, mutta viittaa tuohon "vajaavaisten" piilotteluun ja perustarpeiden laiminlyöntiin.

Mielenkiintoinen ketju.
Muoks/ Löysin kuvan siitä Vuojoen puukujasta

Tervetuloa Aavemaailmaan

Aaveetsivät -Aaveiden asialla

Paranormaalien ilmiöiden tutkimus ryhmä yhteyden otot aaveetsivat@gmail.com